Kankaiden hankinnan jälkeen sain tehtyä peruskaavan ja kaavan kuosittelun ennen viikonloppua. Maanantaina leikkasin ja ompelin proton valmiiksi ja onnistuin jopa viimeistelemään viime viikolla aloittamani mallianalyysin, työtapasuunnitelman ja poikkileikkauskuvat. Nyt joudunkin odottamaan perjantaihin, jolloin pääsen sovittamaan protoa asiakkaalle ja ensiviikolla pääsen tekemään tarvittavat muutokset kaavaan. Loppuviikko meneekin inspiraatiosivun hienosäätöön ja muutaman sivuprojektin työstämiseen.
Vuosi sitten keväällä kirpputorilta ostamani käsilaukku on palvellut minua hyvin, mutta alkaa olla aika löytää sille jatkaja. Valitettavasti oikean mallisen ja kokoisen käsilaukun löytäminen on täyttä tuskaa, varsinkin jos haluaa sen olevan nahkaa ja kiinteällä olkahihnalla (eikä millään pahuksen klipseillä, jotka hajoavat käsiin) sekä sopivan opiskelijan budjettiin. Niimpä totesin olevan helpointa saada mieleinen käsilaukku suunnittelemalla ja valmistamalla se itse. Tätä tarkoitusta varten ostin Uffin alennusmyynnistä kaksi vanhaa nahkatakkia 4€/kpl ja aion osan loppuviikosta käyttää laukkuprojektiin.
Toinen mielessäni pyörivä projekti on tutustua tarkemmin kankaiden värjäämiseen. Olen toki kokeillut kankaan painamista ja värjäämistä muutamilla tekniikoilla, mutta en vain ole vielä päässyt täysin mukaan siihen. Tänä keväänä kauppoihin ilmestyneet vaatteet tuntuvat olevan täynnä ihania printtejä, mutta suurin osa näistä printeistä on keinokuiduista valmistetuissa vaatteissa (useinmiten polyesterisia), enkä halua käyttää rahojani vaatteeseen, joka hiostaa käytössä. Täytynee siis jälleen turvautua itse tekemiseen ja alkaa suunnitella omia printtejä, joilla piristää vaatekaapin sisältöä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti