tiistai 27. tammikuuta 2015

Making shibori

Edellisessä postauksessa kerroin aikeistani kokeilla kankaan värjäämistä ja tämän postauksen aiheena on japanilainen shibori-tekniikka, jota olen kokeillut viime viikon aikana.

Vietettyäni muutaman tunnin Pinterestin ihmeellisessä maailmassa tutkien eri värjäystekniikoita löysin muutamiin ihaniin kuvioihin tarkemmat ohjeet siitä, kuinka kangas tulisi solmia halutun kuvion aikaan saamiseksi ja lähdin tekemään testejä koulun varastosta löytämääni ohueeseen pellavakankaaseen.

Ensimmäisen tilkun taittelin suorakaiteen muotoiseksi ja solmin paksummalla langalla ja kuminauhoilla tupsuja (kaksi sivuille ja yhden tilkun keskelle) tilkun koko matkalta. Toisen tilkun rullasin koko pituudeltaan ja kiedoin langan sen ympärille koko matkalta.








Kolmannen ja suurimman kankaan laskostin ensin leveyssuunnassa ja taittelin vielä tämän jälkeen siksak-maisesti , jonka jälkeen kiedoin tämän paketin ympärille lankaa ja kuminauhoja.


Tämän jälkeen punnittiin Dylonin kangasvärit ja suola, sekoitettiin nämä veteen ja keitettiin kankaita n. 60 asteessa 5-10 min (koska halusin hieman vaaleamman sävyn kuin ohjeen mukaisella väriaineen määrällä ja keittoajalla olisi tullut).




Ja lopputulos...


Itse olen todella tyytyväinen kokeilun tuloksiin, ja parhaillaan pohdin pukeudunko ensi kesänä enää muuhun kuin siniseen : D Jää nähtäväksi

1 kommentti: